Välisoitto

Ja taas veljestäni. Vanhempieni suhtautuminen häneen lähentelee jo naurettavan luokkaa. Itse asiassa olen melkoisen vihainen heille siitä.

Veljeni haluaa tulla kaupunkiin kilpailemaan Magic the Gathering-pelin pelaamisesta, joka on jokaviikkoinen tapahtuma täälläpäin. Vanhempani kyllä sallivat tämän, mutta hakevat hänet heti takaisin kun se on ohi *. Tämä siksi, ettei tämä vahingossakaan pääse olemaan liikaa meidän kanssamme. Kuulema vanhempani haluavat "keskustella hieman asioita läpi" kanssamme. Käytännössä viesti ei voi olla muu, kuin "lopettakaa lapsemme aivopesu!".

Tämä kaikki vain siksi, että veljeni uskalsi vuosien jälkeen myöntää olevansa agnostikko! Hiiteen uskonvapaus, kun se usko on ristiriidassa omanne kanssa. Älykäs ihminen, jolla on kaiken maailman psykologian, tieteen ja historian tiedot edessään, ei voi päätyä juuri muuhun kuin agnostiikkaan. Miksi tämä on väärin? Ennen kaikkea, miksi tästä syytetään minua ja miestäni? **

Sanotaan, että kaikilla on joskus elämässään epäilyksiä. Tämä on aivan normaalia. Kuitenkin veljeni tapauksessa kyse ei ole selkeästikään epäilystä, vaan loogisesta päätelmästä, ettei mikään oikeastaan todista, että hänen kokemiensa ilmiöiden takana tarvitsee olla mitään jumalaa. Olen hänen kanssaan samaa mieltä, koska tämähän on ihan loogista. Ihmisen mieli pystyy luomaan melkein mitä tahansa valetodellisuuksia, ja ihminen päättää uskoa siihen, mitä kokee. Kun näitä ilmiöitä on uskonnon ulkopuolella, niitä kutsutaan placeboksi tai sanotaan, että henkilö on mieleltään sairas. Uskonnossa niitä pidetään ihmeinä.

Mieheni sanoi eilen, että [entisen] kirkkomme piirissä todistuksen (=uskon) puutteeseen suhtaudutaan kuin mielisairauteen. Se on luonnoton ilmiö, joka täytyy yrittää korjata kaikin mahdollisin keinoin. Mutta jos veljeni ei usko nyt, miksi hän uskoisi vastaisuudessakaan? Kuinka pahasti hänen täytyy aivopestä itsensä saadakseen rationaaliset aivonsa uskomaan asiaan, jota ei hänen nähdäkseen ole olemassakaan? Kuinka moni meistä osaisi palata uskomaan Joulupukkiin?

Olen niin vihainen! Antaisivat hänen olla rauhassa. Tällä vauhdilla, kun haluan puolustaa veljeäni, välirikko perheeseeni on väistämätön *. Koska vanhempani yrittävät pakkokäännyttää veljeni, lopputulos ei voi olla muu, kuin että veljeni jossakin vaiheessa ahdistuu tai kyllästyy pakkopullaan ja hyppää kyydistä kuten mekin. Eikö tämä ollut juuri se, mitä sovittiin että ei anneta tapahtua? Kirkolla on kuitenkin positiivisetkin puolensa. Se on turvallinen, vaikkakin ahdas kasvuympäristö, jossa nuori voi rauhassa kasvaa aikuiseksi. Ei näin.

-----

Opista yleensä. Havahduin siihen, etten ole valaissut lukijoille vanhempieni ja sukuni maailmankuvaa. Heidän päätöksensä tuntuvat ahdasmielisiltä ja paikoin jopa ilkeältäkin. Kaiken takana on tietenkin loppujen lopuksi rakkaus ja huoli, vaikka se purkautuukin muodoissa, joista ei seuraa mitään hyvää.

Kirkon ydinopetuksiin kuuluu, että perheet voivat olla yhdessä ikuisesti. Tämän kriteeri on, että vanhemmat kasvattavat lapsensa kirkkoon ja pysyvät itse uskollisina loppuun asti. Minä olen jo päätökselläni särkenyt tämän unelman. Ei ehkä ihmekään, että he takertuvat tällä tavoin veljeeni.

Kirkossa varoitetaan myös lukemasta kirkon vastaista materiaalia, joka on heidän mielestään propagandaa. Me mieheni kanssa, kritisoidessamme kirkkoa avoimesti, olemme hyvin lähellä saada kirkon vastustajien leiman. Kun kirjoitan tätä juuri nyt, voi olla että jonkun mielestä otan sen viimeisen askeleen. Tämä avoimuus on myös syy sille, mikseivät sukulaiseni halua, että minä ja miehemme olemme yhteydessä veljeeni. Meiltä hän saa tietoja, joita ei kirkossa saisi. Meidän näkökulmastamme me tiedämme totuuden, kirkon jäsenten näkökulmasta me johdatamme häntä valheillamme harhaan.

Kolmas asia, mikä on syytä mainita, on että kirkko vilpittömästi uskoo olevansa ainoa totuuden ja onnen lähde maailmassa. Tämä merkitsee, että kun sen hylkää, ei ulkopuolella odota muu kuin kärsimys ja pahuus. Kuten aikaisemmassa viestissäni mainitsin, meitä voidaan pitää eromme johdosta mieheni kanssa luopioina. Me tiesimme totuuden, mutta hylkäsimme sen. Ilmeisesti vanhempani ajattelevat, ettei veljeni tiedä, ja yrittävät saada hänet uskomaan, ennen kuin hänkin lankeaa. Heidän maailmassaan kirkko tarjoaa kaikille sen, mitä he tarvitsevat. Jos ihminen ei sovi siihen maailmaan, vika on hänessä, ei opissa. Myöskin vain kirkossa saatavat pelastavat toimitukset (jotka ironista kyllä isäni osaa hyväksyä symbolisina) nähdään välttämättömänä pelastuksen osana.

Minusta nämä kaikki ovat väärin. Ensinkin on järjetöntä, että rakastava jumala vaatisi miljardeilta lapsiltaan, että he ovat tehneet nimenomaan sen tai tämän rituaalin, vaikka he olisivat eläneet kuinka hyvin tässä elämässä. Se on, kuin sinulla olisi väärä lomake tai ruksi väärässä paikassa, ja joudut tästä syystä helvettiin. Myöskin, millä keinolla jumala erottelee ihmiset kuoleman jälkeen? Jos ihmiset ovat kanssakäymisessä myös muualla kuin "ylimmässä taivaassa", mikä estää heitä palaamasta yhteen? Eihän yksikään armelias jumala asettaisi heidän välilleen seinää sanoen "sori, sul on lähestymiskielto, kun et totellut mua". Se ei vain toimi niin.

Toiseksi, mitä pelättävää on opilla, joka tietää olevansa totuus? Jos kirkon historiassa tai virallisessa opissa on arkaluontoisia asioita, niiden pitäisi kaiken järjen mukaan olla loogisesti selitettävissä. Jos ne eivät ole (mitä ne eivät ole), miksei kirkko muiden tapaan ota niihin kantaa ja pyydä niitä anteeksi? Jopa katolilaiset pystyvät tähän! Jos kirkko tietää että siinä on totuus, miksi se niin epätoivoisesti takertuu jäseniinsä ja pelottelee heitä piispojensa välityksellä heidän erotessaan? Jos kaikki hyvä kerran tulee kirkon välityksellä Jumalalta, heidänhän pitäisi vain nojata tyytyväisinä taaksepäin ja sanoa "kyllä sinä pian ymmärrät" ja eronnut jäsen olisi pari kuukautta myöhemmin takaisin.

Mutta he eivät ole. Kirkosta eroaa koko ajan yhä enemmän ihmisiä. Nykyisen tiedonvälityksen ansiosta he näkevät ne asiat, joita kirkko peittelee, kysyvät miten asiat voivat olla näin ja kun heitä vaaditaan vaikenemaan tai heidät tuomitaan, he lähtevät. Ulkopuolelle päästyään he huomaavat, että kaikki onkin itse asiassa parhain päin. He ovat lopultakin vapaat ajattelemaan itse.

Kirkon perimmäisiin oppeihin kuuluu, että Saatana yrittää riistää ihmisen vapaan tahdon. Vapaa tahto, vapaus oppia ja saada kokemuksia, on sen mukaan ihmiskunnan olemassaolon perusta. Jos näin on, miksi kirkko teoillaan rajoittaa tätä vapautta? Miksi vanhempani eivät jätä veljeäni rauhaan ja anna hänen tehdä omat päätöksensä? He ovat peloissaan, kyllä, mutta heidän tekonsa ovat moraalisesti väärin. Tällainen toiminta, ristiriita oman uskonnon opetusten kanssa, on anteeksiantamatonta ja vähintäänkin kyseenalaistettavaa.

Ihminen on itse vastuussa teoistaan. Jos hän satuttaa toista ihmistä, hänen on korvattava se uhrilleen. Tahdonvapaus on asia, josta ihmiset tänäkin päivänä ovat valmiita kuolemaan - ja kuolevatkin. Ihminen voi tehdä syntiä, mutta se synti on häntä itseään vastaan ja hän vastaa siitä itselleen. Me olemme ajattelevia, tuntevia olentoja, jotka eivät tarvitse nukkemestaria sanomaan, miten meidän tulee elää. Me tiedämme totuuden itsekin.

-----

Edit 2:30:
* Äitini pisti minulle aikaisemmin illalla tekstiviestin, jossa ilmeisesti halusi puhua muun muassa tästä asiasta. Koska olin paikassa, jossa en voinut puhua, asia jäi selvittämättä, mutta sen verran ehdin saada selvää, että ilmeisesti taustalla oli [myös?] jokin muu logiikka. On positiivista, että äitini ilmeisesti yhä näkee minut osallisena veljieni kasvattamisessa, koska hän haluaa esittää minulle oman kantansa veljeni rinnalle. Huominen näyttää.

** Tämä kappale ei tietenkään muutu uuden tiedon pohjalta. Yksinomaan enoni vaimon aivopesuväitteet riittävät tästä paasaamiseen. Tosin jos kirjoittaisin tämän uudestaan, käyttäisin varmasti lievempiä sanamuotoja. Väärin on väärin.

PS. Palasin pitkästymistäni Suomi24:n keskustelupalstalle, jossa muun muassa isoisäni väittelee uskonnosta ei-uskovien kanssa. Olen aikaisemminkin tuskastunut [entisen] kirkkoni edustajien ("älykköjen") argumentteihin, mutta tänään ne pistivät oikein urakalla silmään. Jos kerran haluatte olla oikeassa, niin argumentoikaa edes oikein. Kiitos ja näkemiin.