Ensimmäinen yhteenotto: kirkon maine ja velvollisuudet

Tämä päivä on mennyt jokseenkin rauhallisesti. Tieto erostamme näyttää olevan leviämässä ja sainkin yhteydenoton eräältä samanhenkiseltä seurakuntalaiselta, jossa hän ehdotti (aitoa?) tutustumista. Hän sanoi aina ihailleensa minun ja mieheni älykkyyttä ja mielipiteitä - mikä tietenkin tässä tilanteessa on ehkä hieman ironista. Viesti ei tullut varsinaisena yllätyksenä, mutta se tuntui erittäin hyvältä.

Tämä toimi hyvänä vastapainona ensimmäiselle yhteenotolle, joka tapahtui minun/meidän ja äitini välillä. Mieheni oli Facebook-viestissään lainannut seurakunnan johtajan (piispan) viimeisiä sanoja, jotka olivat julistus, että eroon johtaneet tietomme olivat paitsi vääriä (ja Saatanasta), myös että avioliittomme kariutuisi päätöksemme takia. Ensinkin on todettava, että tällaisten lausuntojen antaminen on perinpohjaisesti väärin. Kenelläkään ihmisellä, etenkään uskonnollisella auktoriteetilla, ei ole oikeutta sanoa sellaista asiaa henkilölle, joka on juuri ilmoittanut jättävänsä kirkon. Se näyttää pahalta, se kuulostaa pahalta ja se ennen kaikkea tuntuu pahalta.

Takaisin äitiini. Hän oli käynyt työasioissa (mitälie) Facebookissa, nähnyt viestin ja kaikki kymmenet ystäviemme ja mieheni sukulaisten kommentit, joissa päätöstämme kehuttiin ja meitä kannustettiin uudella tiellämme. Toisin sanoen viesti oli saanut aikaan oikean äänivyöryn, jossa kaikki (myös kirkon jäsenet, joskin yksityisesti) ilmaisivat tukensa meille. Kun hän soitti loukkaantuneena ja ihmetteli, onko tämä minun tapani hoitaa perhesuhteita, olin hämilläni. Nyt myöhemmin tajuan, että kyse on ollut siitä, että äitini loukkaantui, koska viestimme sai kirkon näyttämään pahalta esimerkiksi mieheni ystävälistalla olevien naapurien silmissä. Toisaalta voin kuvitella, että taustalla on henkilökohtaisempiakin vivahteita.

Vaikuttaa siltä, että minulla on äitini kanssa enemmän puhuttavaa kuin luulin. Yksi syy kirkosta eroamiselle on nimenomaan se, että kirkossa elää tämäntyyppisiä tapoja, jotka ovat yksinkertaisesti väärin. Ne ovat niin monella tapaa (etenkin moraalisesti) väärin, ettei minulla ole edes sanoja sille. Jos ihminen kirkon edustajana sanoo minulle jotakin tämänkaltaista, ongelma on kirkon eikä ole minun (eikä äitini) velvollisuuteni ole puolustaa sitä vääristä teoistaan. Minulla on oikeus ja jopa velollisuus nousta sitä vastaan.

Joten jos naapurit juoruavat siitä, miten pahoja ihmisiä kirkossa on, kirkon on parempi reagoida siihen. Olen pahoillani äitini puolesta, joka otti asian henkilökohtaisesti, mutta asia ei kuulu hänelle. Nyt minun vain pitää keksiä, miten selitän sen niin, ettei tästä synny enää enempää riitaa.

Kaikenkaikkiaan tämä on kuitenkin ollut hyvä päivä.

-----

Edit 22:16: Tästä päivästä ei näemmä sitten selvittykään ihan kunnialla. Enoni vaimo, joka on hyvin tiiviissä kanssakäymisessä äitini kanssa, kävi liittämässä Facebook-kommenttien perään viestin jossa pahoittelee päätöstämme ja kritisoi meitä siitä, että uskomme enemmän netissä löytämiimme tietoihin kuin kirkon "pyhiin" opetuksiin. Äitini on mitä ilmeisimmin puhunut hänen kanssaan, koska meitä muistetaan syyttää myös veljeni (joka kaikessa rytinässä näki mahdollisuutensa koittaneen ja myönsi olevansa agonstikko) aivopesusta.

Parin päivän takainen paha olo on - onneksi lievänä - takaisin. Minusta tuntuu pahalta, että sukulaiset lyöttäytyvät yhteen syytöksineen noin. Toisaalta se on ihan luonnollista. Äitini olisi halunnut jo kommentoida jotakin viestiketjuun, muttei pystynyt, ja mitä ilmeisimmin tässä oli nyt se airut, joka kaikkien nähden uskalsi välittää suvun mielipiteen asioista muulle maailmalle. Meillehän viestissä ei ollut mitään uutta.

Jos kuitenkin aivopesusta halutaan puhua, niin siinä tapauksessa olen varmaan ollut paha ihminen jo monen monta vuotta. Veljeni on samanlainen kuin minä ja olemme monesti vetäneet yhtä köyttä - pääasiassa säilyttääksemme järkemme muun perheen kesken. Mielipiteet nousevat esiin, leirissä jos toisessa. Pian kellään ei ole enää salaisuuksia toisiltaan.

Tuntuu vain pahalta nähdä, mitä pinnan alla todella piilee.

-----

PS. Tajusimme, että kirkon opetusten mukaan me taidamme olla niitä harvoja onnettomia, jotka opin mukaan menevät "Helvettiin". Itse asiassa uskonnollisessa mielessä jopa meidän kasteemme ja avioliittomme on mitätöity. Pitäisiköhän tehdä asialle jotakin. Hm...

PPS. Niin ja äitini sai tietenkin vauhdissa tietää että laskemme itsemme nykyään pakanoiden joukkoon (tämä on tämä "lisää myöhemmin"). Sehän lukee siellä Facebookin profiilissa. Siitä ei ole vielä tullut mitään kommenttia. Saa nähdä missä vaiheessa siitäkin puhutaan.