Tämä päivä hieman parempi kuin eilinen. Matematiikantunnin aikana sain ensimmäisen ja tähän mennessä ainoan tekstiviestin/yhteydenoton eroamisesta. Kaveri kysyi, että mitä oikeastaan tapahtui.
Sitten alkoi tietenkin heti ahdistaa. Luulen että tämä olisi helpompaa, jos olisin kunnossa yleensä. Noh, pääsenpähän ainakin testaamaan tiukkojen sosiaalisten tilanteiden sietokykyäni. Onneksi mieheni sentään kirjoitti ilmoituksen Facebookiin, niin ettei minun tarvinnut. Toisaalta näin tieto ei varsinaisesti päädy sinne kirkon tutuilleni... Ehkä hyvä vain, kaikki aikanaan.
Tänään eilisen raskas olo on helpottanut. Siihen tosin auttoi kilometrin parin kävely, jonka aikana sain purettua pahan olon pois. Ystävättären kanssa puhuminen (mikä hieno ihminen!) vei loputkin. Hänen avullaan aloin näkemään taas asioiden hyvän puolen. Vaikka olen luopunut kulttuurista, johon synnyin, olen nyt vapaa luomaan omani. Ajatus saa minut innostumaan.
En ole vielä puhunut uudestaan perheeni kanssa. En ole varma mitä teemme viikonloppuna, menemmekö vierailemaan kuten yleensä vai jäämmekö kotiin. Edessä on vielä paljon työtä, paljon huolestuneita (ja innostuneita, kiitos heille) läheisiä joille selittää, minuus löydettävänä ja elämä yleensä pistettävänä kuntoon. Pitkästä aikaa mielessämme välähti ajatus muuttaa omaan asuntoon, vaikka toive onkin vielä kaukainen. Tämä masennus, toivottomuuden tunne ja ahdistus ovat pitäneet huolta siitä, ettei sitä voi todella harkitakaan.
Häkin ovi avautuu. Yksi asia kerrallaan, sitten olen vapaa. Tämän päivän pohjalta tuntuu, että huominen on taas parempi ja sitä edellinen ja niin edelleen. Tästä matka vie pelkästään ylöspäin.
8. maaliskuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti