Puhuin äsken äitini kanssa puhelimessa. Hänen tavanomainen kysymyksensä "onko kaikki hyvin?" tuntui tällä kertaa sisältävän piilokysymyksen "et kai voi kovin huonosti eroamisesi johdosta?". Ohitin kysymyksen tavanomaiseen tapaani sanomalla "ei täällä ole tapahtunut mitään normaalista poikkeavaa" mutta se ei tuntunut olevan se, mistä hän olisi halunnut puhua. Olen vähän epävarma vielä siitä, voinko avoimesti kertoa tunnoistani perheelleni. Ja toisaalta...
Äitini sanoi omituisen asian. Hän kysyi mieheni Facebookiin lähettämästä linkistä, että "mikä se on?" koska ei ollut saanut isältäni mitään tyydyttävää vastausta. Hämmästyin kun hän sanoi, että isäni oli ollut jotenkin huonotuulinen ja "surullinen" näkemästään. Olihan isäni kuitenkin kommentissaan antanut ymmärtää, että oli hyväksynyt ne asiat. Nyt kun pohdin asiaa, ajatellen hänen ensi reaktioitaan (hän oli se joka kieltäytyi uskomasta mihinkään mitä sanoimme), minun olisi pitänyt arvata, ettei kaikki selviä noin vain. Kunpa voisin auttaa häntä jotenkin...
Mutta niin. Ainakaan äitini ei ole vielä mennyt paniikkiin. Hän itse asiassa kuulosti jo aivan normaalilta. Sovimme että menemme käymään lauantaina, puhelimme pääsiäisestä ja kaikki oli kuten ennen. Hassua, mutta toisaalta ihan hyvä vain.
25. maaliskuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Minäkin katsoin ko. videon ja se oli kyllä hyvin vakuuttava ja koskettava. Isäsi varmasti ymmärsi esitelmän viestin, että tarvitset tukea valinnassasi enemmän kuin koskaan, mutta samalla surullinen koska valintasi ei noudata samaa tuttua maailmanjärjestystä jonka mukaan hän on tottunut elämään.
VastaaPoistat. setä