Maailman kahtiajaosta

Tuli sitten kirjoitettua viime yönä pitkä postaus. En ollut edes huomannut, että tuollaisilla ajatuksilla oli tarve päästä ulos (vaikka olinkin niistä tietoinen).

Päivä on sujunut omaan arkiseen malliinsa. Mieheni hyppii ihmisten varpaille Facebookin puolella, johon on päättänyt alkaa lähettämään eroamme koskevia videolinkkejä ja artikkeleita välillä. Tänään hän lisäsi ensimmäisen, joka on jäsenen tekemä esitelmä syistä, miksi niin monet jättävät kirkon. Siinä listataan lukuisia ristiriitoja kirkon virallisen opetuksen ja historiallisen todellisuuden kanssa samoin kuin ne tavat, joilla ihmiset reagoivat näihin usein järkyttäviin tietoihin. Itselleni se, joka mursi kamelin selän, oli se, että maailmankuvani oli jo niin erilainen verrattuna ympärilläni oleviin ihmisiin, että jokainen lause sai minut melkein kirkumaan (itse asiassa itkinkin usein ennen lopullista päätöstä, koska tunsin ettei minua ymmärretty tai näkemystäni halveksuttiin). Tässä mielessä videon tekijän näkemys siitä, että kirkko tuottaa jäsenilleen enemmän hyvää kuin pahaa, ei enää pitänyt paikkaansa kohdallani.

Minua kiinnostaa tietää, miten lähdöstämme kiinnostuneet reagoivat videoon, joka esittää kohtalaisen hyvin ensi hetken tunteet, sikäli kun saavat katsottua sitä ollenkaan. Suomalainen nuori, joka oli lähetyssaarnaajana seurakunnassamme kun mieheni kääntyi ja johon ystävystyimme hänen täällä olonsa aikana, kommentoi videota (en tiedä katsoiko hän sen) pettyneeseen sävyyn, ettei mieheni tarvinnut selitellä lähtöään muille, vaan itselleen. Ottaen huomioon kuinka tärkeä asia mieheni kääntyminen on ollut tälle ystävällemme henkilökohtaisella ja hengellisellä tasolla, ymmärrän hänen suuttumuksensa.

Tätini taas, jälleen isäni puolelta (mitä ihania ihmisiä!) lähetti yksityisesti kiitoksensa videosta ja kertoi omasta - jokseenkin järkyttävästä - matkastaan ulos. On ironista nähdä, miten edellisessä viestissäni käsittelemäni fasadit yksi kerrallaan kaatuvat ja niiden takaa paljastuu ihminen.

En filosofisoi tänään enempää. Olen jossakin määrin pettynyt kirkossa yhä olevien reaktioihin, vaikka ne ymmärränkin. Siinä mielessä heillä monilla olisi mieheni linkkaamasta videosta opittavaa. Se kun sanoo, että ainoa keino auttaa minunlaisiani ihmisiä on välittää heistä aidosti, ja sen voin kyllä allekirjoittaa.

PS. Ajatukseni ovat jostakin syystä tänään olleet koko päivän aivan solmussa, joten tarkistan postauksen kieliasun vähän myöhemmin. Tänään pitkät (kolmea sanaa pitemmät) lauseet saavat pienen mieleni vain hämmentymään.